Aamusta nukuin pitkään niin kuin olin suunnitellutkin, sitten ollaan yhdessä miehen kanssa siivottu ja laitettu pääsiäistä esille.
Keltaisten tipujen joukosta kurkkii yksi tumma.
Näin mahtavalla kelillä oli pakko käydä myös ulkona, kävin katsomassa mikä tilanne on puutarhassamme.
Jotain väriä sieltä jo löytyi. Työkaverilta olen saanut sinivuokon, joka alkaa kukinnan vaikka maassa on lunta, ehdin jo säikähtää että tänä vuonna se ei enää jaksa, mutta näkyyhän se aloittavan sinnikkäästi kasvun!
Tänä keväänä olen ollut tosi väsynyt, tuntuu ettei nukkuminenkaan auta, väsy vain pitää kiinni. Sain sitten idean , jonka samantien toteutin...ajattelin että jos laitan sisälle oikein paljon väriä, niin se saattaisi auttaa. Eikös niitä ole väriterapeutteja , jotka asian puolesta puhuvat...
Muistin saaneeni tyttäreltä värikkäät tyynynpäälliset. Ikkunoista poistin valkoiset verhot ja laitin tilalle iloista keltaista, antaisiko keltainen ja punainen lisää energiaa
pöydältä otin pois beigen liinan ja värikästä tilalle!
Kananmunat on puhallettu tyhjäksi, odottavat myös väriä.
Jospa minulle kävisi samalla tavalla kuin sinivuokolle, että pikku hiljaa virkistyisin ja saisin voimia:)
Ja kun peiliin katson , niin naama näyttää kaipaavan myös väriä, onneksi sen saa purkeista:)
Nyt näyttää pirteältä, eiköhän siitä tartu pirteyttä suhunkin! :)
VastaaPoistaPääsiäisterkut koko perheelle, tytöt taitavat lennellä omissa riennoissaan? :)
Tröttheten låter bekant, tur att det är flera dagar ledigt. Glad påsk! Anci
VastaaPoistaFräscht med färger! Gul-orange och alla nyanser däremellan, särskilt persika-mango, är vår- och sommarfärger för mig. Tror och hoppas de ger välbehövlig energi!/Neta
VastaaPoistaTässä vaiheessa kun on vielä yksi vapaapäivä tuntuu aivan mahtavalta! Levätty on:)Ja nautittu!
VastaaPoista