vihkikimppuni kukka

vihkikimppuni kukka

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Tammikuun pakkasilla Tallinnassa


Aurinko, kirpeä pakkanen ja tuuli tervehti meitä tammikuun alussa Tallinnassa.
Kylmästä huolimatta viihdyttiin hyvin, käveltiin katselemassa paikkoja ja kun kylmyys alkoi tuntumaan liikaa, pujahdettiin sisätiloihin. Joulutori oli vielä paikallaan, pari koristetta sieltä tarttui mukaan.

Ja pakko oli juoda myös lämmintä.
Hartioille ostin villaa ja päähän hatun, hassun sellaisen.














































Telliskiven alue on tutustumisen arvoinen. Tehdashalleista on tehty mukavia ruokapaikkoja ja kuppiloita. Matkalla poispäin eksyttiin paikalliseen menomestaan, jossa oli ilo ylimmillään, suosikkitanssi siellä oli Lambada :) Hurja, että oli hauskaa!


Asuimme St Olavissa jota en suosittele talven pakkasella, huoneissa oli viileä, osassa kylmä. Koska ulkoni tuuli reippaasti , jouduimme päiväpeitolla tilkitsemään ikkunaa koska huoneessa kävi kunnon vinkka. Äänieristys oli myös olematon ja hotelli aikamoinen labyrintti. Mutta sijainti on kiva ja henkilökunta ystävällistä ettei nyt tule vain pelkästään moitittua.


Sisätilan kaunis kruunu.

Paluumatkalla lautalla viihdytti trubaduuri Matti ?  Kiitos:)


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Vuosi matkusteltu




Keväällä Daytona moottoripyörätapahtumassa Floridassa, toteutettiin vuosien unelma. Upea keli, hurja liikenne, kukaan ei kävellyt, eläimet sisällä, ruoka sokerista ja rasvaista, ei kukkaistutuksia ulkona, ei puutarhakalusteita, moni asia hämmästytti.












Heinäkuussa sadetta ja kylmää pakoon tuttuun maahan , Kroatiaan:)








Päiväretki tehtiin Bosnia-Hertsegovinaan.



Syyskuun lopulla ihanissa häissä Walesissa, josta matkustimme Lontooseen.

















torstai 10. syyskuuta 2015

Pitkä tauko päivittämisessä takana

Elämä on.
Monenlaisia tapahtumia ollut kevään ja kesän aikana, energiat ovat menneet niihin, joten blogi on "unohtunut". Suunnittelen kuvakimaraa tänne tekemisistäni ja sen jälkeen ajattelen jatkaa päivittämistä silloin tällöin.


 
 
 
Meidän uusi lapsenlapsemme Niilo tuli elokuussa uuteen kotiin esikoiseni luo. Litistä on ollut alusta asti turvaa, tässä ensimmäisellä mökki- ja uintireissulla mennään peräkkäin:) Näillä kuvilla on hyvä aloittaa, kesä vielä niin ihanan lähellä, vaikka ilmassa on jo syksyn tuntua.
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Lettikampaus, ystävyys

Vuodenvaihde on hurahtanut nopeasti, jännitystä on tuonut kuopuksen lähtö Englantiin työharjoitteluun, aina sitä äitinä huolehtii.

Niinkin pinnallinen asia kuin hiusteni väri on ollut tänään ajatuksissa. Olen pikku hiljaa muuttunut blondiksi, vielä on väritys vaiheessa ja nyt olen alkanut pohtimaan josko sitä sittenkin oranssinpuna on enemmän minua.

Olen viime kesästä saakka ollut ihastunut lettikampauksiin ja letteihin. Hain eilen kampaamosta suihketta jolla saan letin kauniimmaksi ja pysymään paremmin. Tuntuu että aine toimii, Tigin tuote, suolasuihke joka antaa volyymia ja pitää hiukset koossa.









Vielä pitää harjoitella...




 Myy seuraa tapahtumia.

Kevään matka suuntautuu harrikkaralliin, en malta vielä leikata hiuksiani, koska ne on helppo letittää kypärän alle, mutta matkan jälkeen ajattelen lyhentää niitä reilusti.


Ystävä tietää, milloin on paras vain istua hiljaa vieressä sanomatta yhtään mitään.



Mikäs on enempi kevään merkki kuin tulppaanien ilmestyminen pöydälle. Luulenpa että äitini saa kimpun tänään samanlaisia syntymäpäivänsä kunniaksi:)




perjantai 26. joulukuuta 2014

Tapaninpäivänä

Upea aurinko paistaa ulkona , siellä alkaa myös liikkua porukkaa lenkillä ja autoillen. Itse tässä vasta venyttelen itseäni kunnolla hereille eli olen juonut puoli pannua kahvia ja herkutellut.




Myyn joulunaika on mennyt  seuratessa suupaloja, jospa sitä kinkkua saisi.




Joulupukki oli päättänyt nykyaikaistaa minua, nyt pitäisi opetella uuden puhelimen ohjeet -huoh.
Alla on kuva pantterini uudesta sivulaukusta, tulee tarpeeseen, tuohon ostan vielä bensapullon koska tankki on pieni ja voi olla tarpeen pitemmillä matkoilla kuljettaa mukana varatankkia. Hieno. Ja mahtuuhan tuohon meikit ja vaihtovaatteet:)









Eihän näitä pukilta saatuja tonttukynttilöitä malta polttaa. Olen antanut yli 30 vuotta sitten äidilleni kynttelikön jossa on keltaiset kynttilät, vieläkään niitä ei ole poltettu...ihan niin pitkään en näitä aio säästää.


Mukavaa Joulunjatkoa itse kullekin :)


tiistai 23. joulukuuta 2014

Hyvää Rauhallista Joulua!

Toivotan rentouttavaa, onnentäytteistä Joulua kaikille! Syksy on ollut voimia vievä vaihe elämässäni, tännekään en ole päivittänyt ajatuksiani.

Lokakuussa kävin kuopukseni kanssa sentään Lontoon humussa, siellä vierähti viikko nopeasti sukuloidessa ja kummityttöni luona. Huh, siinä kaupungissa on näkemistä, hulinaa riittää. Jokunen kuvakin on muistona matkasta. Mutta nyt rauhoitun lomanviettoon ja Jouluun.

Koti on koristeltu, "joulumaa" on valmis <3  Koristelu on minun juttu, leipomiset hoitaa paremmat äidit.







Ja niitä parempia äitejä löytyy ihan lähipiiristä , kiitos Tarjalle kakusta ja Ullalle joululimpusta.



lauantai 6. syyskuuta 2014

Silakkamarkkinat ja upea ajokeli

Upea, upea keli houkutteli ensin silakka-ja siikamarkkinoilta hakemaan kalaa, sitten kiireesti pyörät alle ja liikenteeseen. Pienen pähkäilyn jälkeen päätettiin ottaa matkakohteesi Bergö.







Lossia odotellessa kamerat esille.


Harmiksemme kylällä ei ollut avointa kahvilaa.









Mutta kotona maistui kalasaalis sitäkin paremmalta.