vihkikimppuni kukka

vihkikimppuni kukka

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kevättä ilmassa vai onko?

Viime viikolla koin tunteen, että nyt alkaa kevät! Asfaltti oli paljaana ja ilmassa oli kevään tuntua. Se oli viime viikko se, hurja puhuri toi eilen lumen mukanaan, ulkona on täysi talvi.




Lumen alle on hautautunut puutarhan kasvit, yksi ainoa sieltä pilkistää.



Aidan nokkaan on kasvanut kunnon lumipallo.


Iltapäivän viimeiset auringonsäteet kuvasivat minut.




Olen niitä ihmisiä joka haluaa loikata talvesta suoraan kesään. Jotenkin kirkas kevätaurinko ahdistaa, tulee levoton olo, asiat muuttuu ikäviksi, uni ei ole syvää ja hyvää.

Vaikka kuinka päätän vaihtaa ajattelutapaa asian suhteen, se ei onnistu. Minun kannalta parhainta on lyhyt kevät.
Ajatuksissani pyrin keväällä olemaan jo kesässä ja viime viikon keväinen olokin tarkoitti sitä eli asfaltti tuo minulle mieleen pölyisen, kuuman kesän. Hassua mutta totta.



Tämän näköistä oli eilen eli se siitä keväästä ja kesän tulosta.



Sisälle ostin väriä . Tulppaanit joudun jättämän kauppaan tai viemään työpaikalleni, koska Myy-kissa on ihastunut tulppaaneihin. Rikkoo kukat, nostaa varsineen pois maljakosta ja leikkii niillä:(

Tänä aamuna yllätin kisun istumassa pöydällä näitä neilikoita haistelemassa, mutta se antoi kukkien olla rauhassa.



Tämä on ystäväni kotoa. Opettelen uuden kamerani käyttöä. Kuukauden kuluttua sen pitäisi olla jotenkin hallussa, koska olemme varanneet lomamatkan unelmiemme kohteeseen ja siellä aion ottaa paljon kuvia. En ihan vielä paljasta kohdetta. Nautiskelen hetken itsekseni suunnittelemalla matkan sisältöä ja tutustumalla matkakohteeseen.

Mutta nyt menen vaihtamaan vaaleampia sävyjä ikkunoihin, valon lisääntyessä haluan niihin vaaleat verhot.


1 kommentti:

  1. Vihdoinkin joku, jolla samansuuntaiset mietteet keväästä kuin mulla, hopihopi, tästä suoraan kesään. Mutta talvi vielä jatkukoon jonkun aikaa. :)

    VastaaPoista