Hupaisaa oli se, että mieheni varoitti minua, että älä aja liian lujaa, joo-o. Vauhtia ei saanut millään, lumi oli nihkeää ja pyörän rengas meinas väkisellä liimautua kiinni maahan. Jalat sai tehdä kovaa työtä, että edes kävelyvauhtia kovempaa pääsi.
Vastaan tuli loppumatkasta ekana aamuna nuoria, joiden kuulin surkuttelevan ääneen kohtaloani.."voi raukkaa"...Siinä vaiheessa naama huurteessa, pakkasakkana taivalsin ohi.
Tänään en lähde ulos, pidän jalat lämpiminä joulupukilta saamillani villasukilla.
Tytön koululle leivoin kakkuja ja tein pienen tänne kotiinkin.
Laitan tähän minttusuklaakakun ohjeen, jos joku tarvii herkkukakun ohjeen. Oli helppo tehdä.
200 g voita
2,5 dl sokeria
3 munaa1 dl kermaviiliä
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl Marianne crunch-rouhetta
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten. Lisää kermaviili ja Marianne-rouhe
ja sekoita tasaiseksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää jauhoseos taikinaan siivilän läpi ja sekoita taikina tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuun korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa 50 minuuttia.
Kyllä kelpas tänä aamuna aamukahvin kanssa, nam:)
Hitsit, kun hyvän näköinen kaakku. Nyt on pakko ottaa jotain iltapalaa, huomasin, että olen ihan nälissäni :)
VastaaPoista