vihkikimppuni kukka

vihkikimppuni kukka

maanantai 6. helmikuuta 2012

12.presidentti valittiin


Äänestyspäivä oli kaunis, pakkasta oli vielä napakasti. Päivä meni taas äänestyspaikalla työtä tehden ja jo ennen kuin kaadoimme äänestysliput uurnasta pöydälle, kuulimme radiosta ennakkoäänten tulokset, joka antoi vahvan viitteen lopputuloksesta.

Tulos ei kait ollut yllätys, yllätystä odotti yli miljoona, mutta se jäi tapahtumatta.

Vaalikeskusteluissa kuului usein sana suvaitsevaisuus ja jään nyt innolla seuraamaan oliko se vain sanahelinää vai seurasiko siitä muutosta ajatteluumme. Toivon, että kyyninen minä nujertuisi ja luottamus ja usko parempaan nostaisi päätään.
Teen työtä niin lähellä vähempiosaisia, että joskus mietin että sairastun auttajan sairauteen. Köyhyydestä johtuva alistuminen , näköalattomuus, ahdistus, masennus, tarttuu nekin ja olen usein huomannut tarvitsevani ohjausta työhöni tästä syystä. Ja ystäviä ja perhettäni.






Lupaukset on annettu, nyt on aika alkaa lunastaa niitä. Arki koittaa. 
Pohjoisen ihmiset eivät varmaan koe saaneensa koko kansan presidenttiä, moni keskustasta ja perussuomalaisista jätti äänestämättä toisella kierroksella. Vastakkaisasetelma on edelleen ja siksi mietin, jäikö muutokselle ja suvaitsevaisuudelle tilaa. Paljon on työtä edessäpäin.

Väistyvä presidentti vaikutti olevan iloinen kautensa loppumisesta, vapaus koittaa, "elinkautinen" on pian takanapäin ja se näkyi onnellisessa ja vapautuneessa olemuksessa.




3 kommenttia:

  1. Minustakin Tarja oli hyväntuulisen näköinen, uuvuttavasta työstä luopuminen on varmasti mukavaakin. Tuossa työssä kun on varmasti aina töissä.
    Sinullakin on uuvuttava työ, teet tärkeää työtä mutta sitäkin tärkeämpää on jaksaa. Hienoa että osaat hakea itse ohjausta ja tukea!
    Samoissa ajatuksissa, nyt vain sanoista teoiksi ja Saulin täytyisi pitää myös ne ilmastonmuutoksen torjunta- ja ihmisoikeuksien lisäämislupaukset mitä hän ovelana heti tokan kierroksen alussa meni tekemään.
    Toivottavasti tästä jää hyvä jäljelle, luottamus omiin vaikutusmahdollisuuksiin, pienempien auttaminen ja ympäristöasiat, humaani käytös. Niiden puolesta pitää liputtaa edelleen.

    VastaaPoista
  2. Näin pääs käymään, et uus pressa valittiin.

    Mun blogissa on sulle tunnustus. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Enna tunnustuksesta...onko vielä joku jolla on alle 200 lukijaa mun lisäksi...mullahan on alle 20...pitääpä katsoa.

    Saila: samoissa mietteissä olen niin kuin sinä, heh.

    VastaaPoista