vihkikimppuni kukka

vihkikimppuni kukka

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Eka päivä

Eka päivä alkoi ilotulituksella.







En ole vuosiin käynyt katsomassa meren rannalla ilotulitusta, mutta tänä vuonna tein sen ystäväni kanssa. Hieno tapahtuma. Rannalle oli kokoontunut mukavan paljon ihmisiä vaihtamaan vuotta ja seuraamaan ilotulitusta.
Vuosi vaihtui rauhallisesti, mutta sen vaihtuminen tuntui juhlavalta. Ihan eri juttu, kuin että olisi raflassa istunut metelissä mikä on tullut useammin koettua. Siellähän meidän perheen kitaristi teki töitä tänäkin vuonna, joten minun vuosi vaihtui lapsuudenystäväni kanssa.

Vuoden vaihteessa teimme suunnitelmaa tälle vuodelle, unelmana on päästä Lontoon olympialaisiin...



Ehkä siellä näkee myös ilotulituksen:)
Hyvää alkavaa vuotta teille, kaikkea parasta uudelle vuodelle!


2 kommenttia:

  1. Ai niin, muusikon vuosi vaihtuu tosiaankin varmaan aina ravintolassa! Minulla ei ole muusikkoa siippana, niinpä olen viimeksi ollut uutenavuotena ravintolassa (tai diskossa) varmaan joskus lähemmäs 20 vuotta sitten! Mieluiten olen kotona yksin tai hyvässä seurassa, mutta en ole juhlaihminen muutenkaan ja ihmismassat ovat ahdistavia. (Vaikka eivät ne täpötäydet diskot ahdistaneet yhtään silloin parikymppisenä ;-))
    Oikein onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Saila: Onnellista Vuotta 2012 sinulle myös:)
    Uudenvuoden vaihtuminen kertomallani tavalla oli hienoa, onneksi myös kitaristin ilta oli sujunut mallikkaasti ja poppoo saanut mieluista palautetta yleisöltä, kotimatka oli vain hurjan pitkä yöllä rankan työillan päälle:(

    VastaaPoista