vihkikimppuni kukka

vihkikimppuni kukka

lauantai 25. helmikuuta 2012

Toikkari!

Huh, taas on yksi etappi saavutettu ja todistus saatuna! Pidän siitä, että työn ohessa opiskelen lisää, jotenkin silloin jaksaa työtäkin tehdä paremmin. Toisaalta monta kertaa olen ajatellut, että ei koskaan enää, mutta sitten taas on lähdetty keräämään tietoa lisää.










Koulutus oli näissä maisemissa, Kälviällä, keski-Pohjanmaan opistossa.



Sain seksuaalineuvojan pätevyyden nyt. Ihan sitä työtä en päivätyökseni tee, mutta sain omaan työhöni ja työpaikalleni vietäväksi monenlaisia ideoita. Tutustuin koulutuksen aikana mahtaviin naisiin, joiden kanssa toivon yhteistyön jatkuvan jollain lailla.

Kouluttajana oli Sexposta Jussi Nissinen, joka omalla esimerkillään on hyvä esikuva, hän nimittäin valmistuu hahmoterapeutiksi juuri eläkeiän kynnyksellä ja aikoo tehdä sitä työtä eläkkeellä. Jospa sitä itselläkin olisi tarmoa ja energisyyttä tuossa iässä. Jussin rauhallinen, myötäelävä työote on minun mieleinen.

3 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! Hieno saavutus.
    Mua naurattaa, se menee juuri niin, että juuri opiskelut päätettyä vannoo, ettei ikinä enää, mutta jossakin vaiheessa alkaakin taas kaivata vaihtelua... Minulle ei näin vielä ole käynyt, kun suoritin maisterintutkinnon seitsemän vuotta sitten, mutta siitä on ehkä liian lyhyt aika. Vielä ehtii innostua opinnoista moneen kertaan!
    Paitsi että, ai niin - kyllähän kävin sitten aikuisopistossa pari vuotta sen maisterintutkinnon jälkeen opiskelemassa lehtikirjoitusta, josta tulikin sitten ammatti...

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    Nyt suuntaan johonkin konkreettiseen eli tekis mieli mennä valokuvauskurssille, joudun varmaan odottamaan syksyyn kun uudet kurssit taas alkaa.
    Katsoin, että sinä olit kutonut kauniin villatakin, taito on hyppysissäsi:) Mulla odottaa villapaita yhteenliittämistä, jo 5 vuotta, toivottavasti mahdun sen sisään kun vihdoin saan sen kasattua.

    VastaaPoista
  3. Onnea! Olet ollut ahkera. Itse olen viime vuosina ollut laiska opiskelija.

    VastaaPoista