vihkikimppuni kukka

vihkikimppuni kukka

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Loppiaisena

Takanapäin on mukava loppiainen, joka sisälsi monenlaista kivaa: vierailijoita ( sain vihdoin esikoiseni vierailulle kotiin) , musiikkia ja hyvää ruokaa. Kun arki on mielestäni liian hiljaista, oli ihana viettää eloisa viikonloppu. Eloisa tuntuu oikealta sanalta, tuntuu että oli elossa, kun saa seurustella, virtaa tulee kaikkeen tekemiseenkin.
Kerttu (veljeni tytöntyttö) vietti meillä iltaa,eikös ole suloinen? Kaapista löytyi vielä vauvapeite, ettei tarvinnut kutittavan karvalankamaton päällä maata. Peitteen on tainnut tehdä esikoiseni kummitäti, hauskasti kuvaa sen
ajan muotivärejä, vaalean punaista, sinistä ja mintunvihreää. Mintunvihreä oli oikein hittiväri silloin.


Kerttu jaksoi aikansa, kunnes pienellä vastustuksella nukahti syliini ja me aikuiset saatoimme jatkaa vaivatta seurustelua.


Seuraavana iltana jaksoimme valvoa puoleen yöhön, jolloin tämä herra aloitti puolentoista tunnin konserttinsa, harmittaa että ravintoloissa musiikkia alkaa niin myöhään...


Tuure Kilpeläinen on kerännyt ympärilleen osaavan joukon muusikoita ja musiikki oli tosi mukaansa tempaavaa ja siitä jäi hyvä mieli:)



Vasemmalla taitava kitaristi, jonka muistin nähneeni kesällä-11 Porin jazzeilla, kitaristi  soittaa kahdessa bändissä, Jo Stancyn (= Johanna Försti) mukana myös.


Harvoin kuvissa näkyy rumpali, mutta pitkän rumpusoolon aikana ehdin kuvata bändin rumpalit myös. En ole aikaisemmin kuullut bändiä livenä, kokemus oli oikein mieluisa. Kappaleissa oli hauskoja sanoituksia. Otin videolle myös pienen pätkän, jonka lisään tänne.






Oma äänitys oli jostain syystä epäonnistunut, mutta tässä se on napattuna you tubesta...


Tyttären kisu on vielä pieni ja villi, väkisellä sylissä pidettävä. Pääsin testaamaan asian,kun kävimme huoltamassa tytön autoa.  Pakkasen vuoksi tytön auto ei toiminut kunnolla, taitaa olla uutta akkua paitsi. Kun vihdoin on tullut talvi, se on tuonut mukanaan omat ongelmansa, meillä kun omistetaan vanhoja, huonokuntoisia autoja, ranskalaisia, jotka eivät ole innoissaan pakkasesta.














Ehdin vierailla myös tässä butiikissa:




Dollys boutique tarjoaa talven ihanuuksia 50-70% tarjouksella, kipin kapin sinne! Kertulle löysin Emun vaaleanpunaiset tossut ja itselleni jotain oikein lämmintä, kun olen sellainen ihminen, joka aina palelee....


Pikku hiljaa olen riisumassa kotoa joulua pois. Tyttären ikkunaan jäi vielä tähti muistuttamaan joulusta. Nyt vain  nautin  pitenevistä päivistä.

2 kommenttia:

  1. Nyt on jo selvästi valoisampaa, ainakin kjos hyvällä mielikuvituksella asennoituu ;-)
    Ihana pieni ja pippurinen kilpparityttö-kisu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myy on vain edelleen melko menijä, syliin ei millään asettuisi. Taisi olla ensimmäinen kiima-aika pari vk sitten, mietin koska on sopiva viedä leikattavaksi, nyyh.
      Päivät on valoisampia, ei tarvi mielikuvitusta! Ihanaa, VALOA!

      Poista