vihkikimppuni kukka

vihkikimppuni kukka

lauantai 26. marraskuuta 2011

Iloista Pikkujouluaikaa!

Kuulin ensimmäisen kerran elämässäni, että aikaisemmin pikkujoulua vietettiin muutama päivä ennen jouluaattoa, kun oli saatu paikat siivottua ja joulujuomat ja ruoat hyvään alkuun. Meillä pikkujoulua on vietetty aina ensimmäistä adventtisunnuntaita edeltävänä lauantaina eli tänä vuonna tänään.

Joulutortut otin äsken uunista, kynttilät palaa ja olen lisännyt valoja muutenkin, ettei tarvitse valvoa tulta. Ja tonttuja on ilmestynyt kurkkimaan...

Kävin Kokkolassa koulutuksessa, löysin Zinna-nimisen liikkeen vanhasta kaupunginosasta, sieltä tuli kotiin jotain uutta joulutavaraa, kuinkas muuten. Kannattaa poiketa siellä, ihan vaikka vain tunnelman vuoksi, joka syntyy vanhasta rakennuksesta, kaupunginosasta ja kauniista tavaroista.





Hipsuttelee pikkutonttu,
joulumieltä kuljettaa, 
sytyttelee kynttilöitä,
tuoksuttelee pipareita,
piiloon pistää salaisuuden,
joulutähden ripustaa!





Iloista Pikkujoulua kaikille!


3 kommenttia: