vihkikimppuni kukka

vihkikimppuni kukka

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Voimia tarvitaan



Vielä on kesää jäljellä...




vaikka laitin puutarhaan jo roikkumaan lyhdyn valaisemaan pimeää iltaa. Syksy on auttamattomasti tulossa.


Olen aina pitänyt syksystä, kouluaikoina se tarkoitti sitä, että pitkän kesän (silloin kesät tuntuivat pitemmiltä) näki pitkästä aikaa  kaverinsa, uutta vuosiluokkaa oli kiva aloittaa, koulussa tuoksui hyvältä, pyyhekumilta, uusilta kirjoilta. Paljastan sen itsestäni, että innokkaana lukijana, haistelin ensin kirjaa, jos se tuoksui hyvältä, se tarkoitti että kirja on hyvä. Yleensä aina ne tuoksuivat hyvältä. Vieläkin saatan nuukaista kirjaa, kun aloitan sen lukemisen...

Tämä loppukesä on ollut tavanomaista hankalampi, reissujemme jälkeen olen potenut kipeytynyttä jalkaani, vanhuus on ilmeisesti tulossa, koska yöpöydälläni on jo kolme rasvatuubia ja pilleripurkki! Ikävästi vaikuttaa mielialaan. Kun Isokyrön 1700-luvun markkinoilta sain kaksi voimarunoa, ajattelin että ne on tarpeen. Ajattelin toista ottaessani, että lähetän sen kummityölleni Lontooseen tämän söpön kukkaron mukana,



mutta en ehtinyt runoa toimittaa. Nyt tuntuu, että tarvitsen sen itse.
Se on tässä:


                         Ajattele tuulta, metsää rauhaisaa,
                         sitä miten kesäpäivänä helteisenä
                         joen rantaan juosta saa.


www.runotalo.net

Kiitos Sari:) Ja tervetuloa lukijakseni!

3 kommenttia:

  1. Voi, voimia! Rasvapurkkien ja pillereiden harmittamalle Katariinalle. Jännää tuo, miten toiset pitävät syksystä, joitakuita ahdistaa kevät, miten erilaisia kaikki olemmekaan.
    Minäkin nuuhkaisen kirjaa, ja aikakauslehteä myös :-)

    VastaaPoista
  2. Kaunis kukkaro. Pidä se vaan itse, jos on sellainen hetki :)

    VastaaPoista
  3. Saila: sanotaan että toiset lapset opettelevat maailmaa maistelemalla, laittavat kaikki suuhunsa, me siis nuuskimalla..heh

    Kirjailijatar: söpö kukkaro meni menojaan, minulle jäi voimaruno jonka meinasin tuikata sen sisälle. Tänään suunnistan ystäväni luo juttelemaan, se jos mikä antaa voimia!

    VastaaPoista