vihkikimppuni kukka

vihkikimppuni kukka

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Sir Elton Pori Jazz

Tänäkin vuonna päätettiin yks kaks lähteä Porin jazzeihin. Sehän oli selvä, että sataa, matkalla oli vaikea välillä ajaa, niin rankasti vettä tuli. Onneksi ei oltu moottoripyörillä liikenteessä. Oikeastaan arvattiin jo lähtiessä kelitilanne ja mentiin siksi autolla.
Mutta kaupunkiin päästyämme aurinko muisti meidät ja kentällä oli kuuma istua! Hattu oli must!
70-luvulla kesän kohokohta oli Pori Jazz, kavereitten kanssa kerättiin kesätöistä rahaa, jollain oli auto tai mentiin bussilla paikalle telttoinemme. Silloin leiriydyttiin Nyrkkilänpuistossa, aika alkeellisissa olosuhteissa. Mutta se kelpasi hyvin.



Areena täyttymässä.


Illalla kenttä oli täynnä.






Elton John oli päivän kohokohta. Hyväntuulinen mies, joka pystyi musiikillaan välittämään tunteen myös yleisölle:)

Bändin muutkin jäsenet olivat aikamiehiä, kitaristi soittanut mm bändissä jo vuodesta -71  ja muistaakseni  rumpali aikaisemmin eli yli 60 vuotiaita koko jengi paitsi sellonsoittajat, komeita poikia, jotka antoivat kaikensa lavalla.



Taustalaulajina neljä upeaäänistä naista. Olisko siinä ollut sisarusparikin, en tiedä...









Eltonin ääni oli pysynyt samana kuin nuorena. Yllätys oli minulle se, että muut soittajat olivat niin hyviä laulajia, varsinkin kitaristi ja rumpali.






Upea nainen, upea ääni, huh, miten korkealle pääseekään!



Ilta me päätettiin myös perinteitä noudattaen...suunta kohti nakkikioskia ja tilauksena: porilainen.

3 kommenttia:

  1. Voi että, varmaan mahtava elämys ja kokemus! Vanhoissa, taitavissa ja kokeneissa muusikoissa on sellaista taikaa mitä ei nuorilla ole eikä rahalla saa.
    Hih, porilainen - niinpä tietysti!

    VastaaPoista
  2. Jep, vanhat muusikot on taitavia, soitto soi helposti, liikoja rehkimättä. Voi vain huolettaa nauttia:) Siitä puhuttiin kun matkattiin yöllä kotiin...

    VastaaPoista
  3. Oli kuulemma hyvät jazzit, niin moni tuttu kävi siellä tänä vuonna :)

    VastaaPoista