Perhepotretti

Edelleen huhkin kotona tehden kaappien siivousta ja turhan tavaran viemistä pois. Tylsää hommaa, joka siksi etenee hitaasti. Tietysti sen vois tehdä just toisinkin eli oikein nopeasti, niin loppuisi joskus tämä järjestely. Mutta ei, kumma miten sitä kiintyy tavaraan: ei tätä voi laittaa pois, tämän sain lahjaksi, tämä on äidin vanha, tämä mummon, jos tätä tarttis vielä...eli aluksi tavarat on siirtynyt paikasta toiseen, mutta lopuksi olen uskaltautunut luopumaan niistä. Siksi tämä on niin hidasta.
Kaapin päältä löytyi perhepotretti, jonka nuorin tyttäreni on joskus tehnyt, sen ajattelin kehystää.

Tässä vaiheessa elämää se tuntuu erityisen rakkaalta, koska kuvassa me olemme vielä yhdessä kaikki viisi . Koti on kovin tyhjä nykyään. Juuri saattelin esikoiseni matkaan, omaan kotiinsa pääkaupunkiin. Vaikka tiedän näkeväni hänet reilun viikon kuluttua, silti on haikea mieli. Vaikka toisaalta on mahtavaa nähdä lasten kasvavan nuoriksi aikuisiksi ja löytävän oman paikkansa, omat mielenkiinnon kohteensa.