vihkikimppuni kukka

vihkikimppuni kukka

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Pakko laittaa kuva kakusta!


Hesarista oli löytynyt tämän kakun ohje ja mieheni päätti itsepäisesti, itsenäisesti ilman minun ohjeita tehdä sen äitienpäiväksi. Ei ole koskaan tehnyt ennen kakkua tai leiponut.
Ensiksikään meiltä ei löydy kotoa irtopohjavuokaa , johon kakku olisi pitänyt tehdä. Mies oli taiteillut leivinpaperista kakkuvuokaan reunat , ne pystyi irrottamaan reunasta kakun valmistuttua. Keksipohja, välikerros appelsiinituorejuustosekoitusta ja päälle appelsiinikansi,hmm, helpommasta olisi moni muu aloittanut. Mittasuhteet oli mennyt jossain kerroksessa väärin ja ilmeisesti kakkuun oli sovellettu jotain muuta makua jota ohjeessa ei ollut (sitruunaa, en tiedä, pysyy kait salaisuutena), soveltaminen kun kuuluu kaikkeen ruoanlaittoon miehen mielestä. Liivatteen saloihinkin mies oli opetellut.

Kaikella kunnioituksella kakku on aivan mahtavan näköinen ja makukin on jees! Tämän myös nuorison edustaja vahvisti!
Olisi miehen oma äitikin varmasti tykännyt.

3 kommenttia:

  1. Ihanan kakun oli tehnyt miehesi. Ei vaikuttanut mitenkään sieltä helpoimmasta päästä tuo kakku. Soveltaminen on luovaa. Oikein ihanaa äitienpäivää sulle sinne vielä näin illansuussa! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvältähän kakku näyttää, eikä todellakaan helpoimmasta päästä! Toivottavasti sulla oli mukava äitienpäivä! :)

    VastaaPoista
  3. Kakku maistui tänään melkein paremmalta! Leipuri itse on tyytyväinen, että on tehnyt jotain uutta elämässään. Uskon, että tämä ei jäänyt ainoaksi kerraksi.

    VastaaPoista