vihkikimppuni kukka

vihkikimppuni kukka

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

3.4. sadetta ja verhojen vaihtoa



Vaikka on vasta maaliskuun alku ajattelin, että laitan jo jotain pääsiäistä esiin



Muutaman tipun otin esille ja laitin ohraa kasvamaan. Multaa ei vielä talosta löytynyt, joten käytin äidiltä oppimaani kikkaa, laitin talouspaperia alle ja siemenet päälle itämään. Kuvan oton jälkeen kastelin siemeniä. On itänyt...



Fiia löysi tiensä vadille...



ja totesi, että yksi tipu saa lentää!



Ei kuitenkaan itse lentänyt ulos, vaikka kuvasta voisi niin päätellä. Kevät tehnyt levottomaksi vain ja nyt on taas tulossa sisään, koska päivä on ollut sateinen eikä tykkää että turkki ja tassunpohjat kastuu. Onneksi on ollut sateinen päivä, se on antanut toivoa siitä, että kesä tulee, lumet ovat sulaneet kohisten. Yöllä ihmettelin kummallista ääntä, aamun valjetessa ymmärsin, että ääni tuli katolta tippuvasta lumesta,  sen läjähtäessä maahan kuului tömähdys.


Päivän aikana vaihtelin verhoja ja ompelinkin yhdet valmiiksi tytön asuntoon. Tytär halusi keittiöönsä valkoiset verhot, joten meidän makuuhuoneen verhot sai uuden kodin. Kevensin makuuhuoneen ilmettä ohuemmilla, valoa läpipäästävillä verhoilla.


Ihan nätisti verhot tyttären  keittiön ikkunoihin sopivat






Olohuoneeseen ompelin Ikean kankaasta verhot







Asunto on vanhassa puutalossa, vuodelta 1930, näkymää eteisestä

Makuuhuoneen ikkuna ei verhoa kaipaa



Alan ymmärtää miksi tyttäreni valitsin juuri tämän asunnon eikä tavallista kerrostalohuoneistoa



Kesällä voi paistatella päivää tämän puun alla

1 kommentti:

  1. Hihii, juu samaa kangasta :) Meilläkin oli olkkarissa verhoina joskus ja nyt tuossa sohvassa.
    Ihana tuo makuuhuoneenikkuna<3

    VastaaPoista